Hyvää uutta vuotta 2022
Julkaistu: 31.12.2021 14.57

Hyvää uutta vuotta 2022

Tervehdys.

Covid19-epidemian vaikuttaessa vahvasti tekemisemme menneellä kiekkokaudella 2021, olemme kuitenkin saaneet harjoitella ja pelata kuluneena vuonna kutakuinkin normaaliolojen mukaisesti ilman hallisulkuja. Kuuliaisesti olemme malttaneet odotella muuttuvia eri tasojen ohjeistuksia sekä olemme hyvin esimerkillisesti yrittäneet toimia annettujen ohjeiden mukaisesti.

Kaikilla joukkueilla on ollut todella hyvää ”pöhinää”, niin harjoituksissa kuin peleissäkin, mutta myös jäähallien ulkopuolella. On kaikki saatu kavereita, joiden kanssa voi puuhata välillä juttuja jäähallin ulkopuolisessa elämässäkin. Syyskauden aikana on tullut kaikille onnistumisia, mutta on ollut vähän huonompiakin päiviä. Yhtälailla on ollut voittoisia ja joskus tappiollisiakin päiviä peleissä. Se kuuluu kuitenkin tähän lajiin. Aina ei voi onnistua tai voittaa jatkuvasti. Pääasia on se, että kukin pelaaja menee eteenpäin omalla tahdillaan ja oman innostuksensa mukaan. Pitää kuitenkin muistaa, että harrastamisen pitää olla lopputulemaltaan hauskaa, vaikka välillä treenaaminen, asioiden toistaminen ja saatu palaute valmentajalta ei aina tunnukkaan niin mukavalta. Lähtökohtaisesti jokaisen pitää saada harrastaa omalla haluamallaan tasolla.

Ikäluokkien yhteisjoukkueet toimivat kauttaaltaan hyvin, vaikka joskus asiat ovat saattaneet joukkueissa hieman riidelläkin. Lajin kannalta tämä tie on ainoa oikea, jos halutaan tarjota pelaajapolkuja laaja-alaisesti kaikille. Kiitokset oikeansuuntaisesta toiminnasta kuuluvat jokaiselle toimijalle eri tasoilla harrastajan vanhemmasta, aina vastuuvalmentajaan ja muuhun taustaryhmään asti.

Uusia uhkia viruksen muuntautumisen myötä on taas olemassa, mutta yhdessä ponnistellen jaksamme jatkaa taaskin eteenpäin hienon lajin merkeissä. Toivottavasti kevätkausi saadaan vietyä läpi katkoitta ja turvallisesti kaikista uuden virusmuodon aiheuttamista uhista huolimatta. Pysytään terveinä ja treenataan ahkerasti, mutta terveinä. Toivotaan, että joskus alkaa uusi normaali, niin kuin on jo pitkään vakuuteltu. Liukkaita luistimia, erinomaisia harhautuksia ja tarkkoja vetoja kaikille vuonna 2022.

KY-80 Juniorit RY:n Johtokunnan puolesta

Pasi Jokela

KY-80 Juniorit RY:n varapuheenjohtaja

HKKJ Hockey together since 2023

Hamina-Kotka Kiekkojuniorit ry